Olemme pitäneet tätä meidän puotia viime vuoden elokuusta lähtien, eli ei vielä täyttä vuottakaan joten emme tiedä vuodenaikojen vaikutuksesta kaupankäyntiin joten opittavaa on vielä paljon! Sen olemme tässä kuitenkin huomanneet että jostakin syystä nousee aina ajoittain jokin esine ihmisten kiinnostuksen kohteeksi ja sitten sitä samaa tuotetta monet tutkivat ja kommentoivat ja usein se sitten muutaman päivän kuluessa päätyy uuteen kotiin onnellisen omistajan mukana. Tämän hetken “suosituin” tuote on Arabian valmistama astiasarja 60-luvulta, sarja jolle ei ole nimeä löytynyt etsinnöistä huolimatta.
Hilda kävi oikein Arabian tehtaan museossa tiedustelemassa tälle kuviolle nimeä, ei kuitenkaan sieltäkään löytynyt vastausta mutta lupasivat selvittää! Astiaston malli on kuitenkin Kaj Frankin ja siellä osattiin kertoa että suunnittelija on ollut hyvin tarkka siitä kuka saa koristeet tehdä, suosikit ovat olleet Uosikkinen ja Tomula, nämä kukkaset ja lehdet eivät kuitenkaan ole heidän tuotantoonsa “sopivia”. Mielenkiintoista. Yksi asiakas on meillä käydessään tunnistanut astiaston, oli sama jota hänen äitinsä oli saanut häälahjaksi 1970. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan toteutuuko taas se sama, eli monen peräkkäisen päivän kiinnostuksen jälkeen päätyy tämäkin hauska astiasto uuteen kotiin.
Mukavaa ja etenkin aurinkoista päivää
t. Hulda
[...] toukokuu 28, 2008 in Arjen ilot, Kulttuurin kentällä Tags: Arabia, blogit, Hilda & Hulda Ystävilläni Hildalla ja Huldalla on pulma: he eivät löydä vanhalle, vihertävin kukin koristellulle astiastolle nimeä. Ongelman vaikeuskertoimista kertoo jotakin se, ettei edes Arabian tehtaan museossa tiedetty vastausta, vaikka kyse on oman yrityksen tuotteesta. Onko tämän blogin lukijoilla parempaa tietoa? Kuva arvoituksellisesta astiastosta löytyy Hildan & Huldan —> blogista. [...]
Heippa Viides rooli! Kiitos ajatuksesta, josko joku tunnistaisi!
Laatutavaran sivuilla on esim. koristekuvasto, siitäkin voi olla apua monessa tilanteessa. http://www.laatutavara.com/index.php?page=kuvasto
Hei Tiivi ja kiitos vinkistä! Laatutavaran sivut ovat todella oiva apu monissa tilanteissa mutta tätä pahalaista ei ole sieltä löytynyt!
t. Hulda
Kokeile Arabianmuseo.fi saitin esinelistaa;
http://www.arabianmuseo.fi/web/museumarabia.nsf/pagesbyid/32666F09E8639579C2256F5C004B88F5?OpenDocument
Sielta ei valttamatta loydy suoraan kuvana tuota koristelua, mutta eri mallien kohdalla mainitaan esimerkkeja kys. mallien koristeluista, ja jos sielta loytyy joku tuntematon nimi, niin sen avulla voisi ehka googlettaa.. Pikasilmayksen perusteella nuo kuvatut astiat olisivat muodoltaan B-mallia.
Hei Stello ja kiitos vinkistä! Tuo olikin vieras lista. täytyy kokeilla!
Mukavaa päivää, etenkin aurinkoista!
t.Hulda
Hei, Huutiksessa arvuuteltiin taannoin saman kuvion tekijää.
Kirjassa Keräilijän aarteet – Arabian kahvikuppeja ja mukeja – koristeen sanotaan olevan serikuvakoriste. Suunnittelijasta ei ole mainintaa.
Hei Daria!
Todellakin löysin mainitsemastasi kirjasta kuvan kupista mutta edelleen toivoisin löytäväni kuvion tekijän!
Aurinkoisia päiviä!
t.Hulda